Möljä

Ajankohtaista

Pietarinkarin paviljonki avautuu lauantaina 12.6., kertoo ravintoloitsija Risto Nietosjärvi. Valmistelut tähtäävät kesäkuun toiseen viikonvaihteeseen, mutta parhaimmillaan viiri voi nousta salkoon jo hiukan ennenkin.
Siivoustalkoot UPS:n Kotisatamassa tiistaina 15.6. kello 17 alkaen.
UPS:n lipunnosto lauantaina 8.5. Pietarinkarin paviljongilla tapahtuu tänäkin vuonna talkoiden merkeissä, voimassa olevia rajoituksia noudattaen.
Juha Svahnin lähettämässä tiedotteessa on kauden alkuun liittyvää asiaa purjehtijoille ja uusille purjehduksesta kiinnostuneille.
Tällä viikolla UPS on lähettänyt jäsenille paljon henkilökohtaista postia.
Kevätkokouksen päätteeksi Seppo Ylä-Himanka ja Ossi Valtonen kertoivat tulevista hankkeista, joita ovat Kotisataman kakkosvaihe sekä Pietarinkarin ja Kirstankarin kohentamiseen liittyvät suunnitelmat.
Uudenkaupungin Purjehdusseuraan rekisteröityjen veneiden määrä kasvoi viime vuonna ensimmäisen kerran moniin vuosiin. Muutenkin vuosi oli UPS:lle suotuisa, sillä kilpailutoiminta aktivoitui selvästi. Koronapandemian leimaaman vuoden tapahtumia käytiin läpi UPS:n kevätkokouksessa, joka pidettiin seuran historian 137-vuotisen historian ensimmäisenä etäkokouksena maaliskuun puolivälissä.
UPS:n sääntömääräinen kevätkokous järjestetään perjantaina 12.3.2021 klo 18.00 sähköisen etäyhteyden avulla.
RSS ATOM