UPS Kotisatama/telakka

Junnutreenit uudessa Kotisatamassa 8.5.2019
Jollien lasku-/nostolaituri toteutettiin kelluvana

UPS Kotisatamahanke saatiin valmiiksi ja ELY keskuksen hyväksymäksi 11.9.2019 joten Kotisatama on nyt käytettävissä kokonaisuudessaan. Kiitos kaikille talkoisiin osallistuneille - yhdessä saimme paljon aikaan.

Varasto/junnumökit ovat valmiita ja olivat hyvin käytössä jo kesän junnuharjoituksissa. Samoin nosturi ja laiturit ovat olleet mukavasti käytössä. Seuran veneillä omat paikat nyt laiturissa sekä kaksi poijua myös käytettävissä. 

Nosturin käyttö aina omalla vastuulla ja omilla nostoliinoilla. Kapasiteetti 2t (max 2,2t). 

Väylä on kapea ja kulkee kapeikosta kaislikon vieressä Madonmaan puolella ja merkataan kesäisin vihreillä ja punaisilla pienillä viitoilla. Syvyys max. 0-vedellä on noin 2,4-2,5m mutta Salmerin edessä kivipenkan kohdalla on yksi kohta jossa on n.2,2 m vettä!

 

Kotisataman talkoissa toukokuussa 2018 rakennettiin junioritukikohdan laituria.
Maaliskuun lopussa 2019 junnumökit olivat lähes valmiina odottamassa Kotisatamaan kuljetusta.

 

UPS:n Kotisatama-hanke etenee. Juniorit saavat vielä kevään aikana lämpimät pukeutumistilansa, ja sen jälkeen Kotisatama on tällä erää valmis. Ennen tätä kotisataman talkoissa ja työurakoissa on rakennettu nostolaituri ja raivattu juniorien tukikohdan tuleva paikka. Nosturille tehtiin perustukset, nosturi saatiin paikoilleen ja kärrypaikka sekä reunalaituri tehtiin UPS:n telakka-alueen itäreunalle. Kahden tonnin saatiin nosturi pystyyn, sähköistettyä sekä hyväksytysti käyttöönotettua loppukesästä 2017.

Kotisatama-hankkeen tavoitteena on saada seuralle oma ranta-alue ja tukikohta, jossa jäsenille on palveluita. Kehittämisyhdistys Leader Ravakka on myöntänyt hanketuen kolmivuotiselle hankkeelle.

 

Ranta-alueen suunnittelussa otetaan huomioon:

  • Juniorien toiminta
  • Kilpapurjehdustoiminta
  • Veneiden säilytysmahdollisuudet kesä- ja talvikausina

 

Kotisatama-hankkeen etenemisestä ja asioista informoidaan Kotisataman uutisissa. 

 

 

Veneiden talvisäilytys/telakka

Ykskoivun telakan ohjesäännöt

 

 

Dokumentointi venekatoksen rakentamisesta:

venekatoksen rakentaminen_laih.pdf