Kolmasluokkalaiset tutustuivat purjehdukseen

30.5.2018

Charlotte Lehtonen kertoi optimistijollalla purjehtimisesta Lokalahden 3-4-luokkalaisille.
Charlotte Lehtonen kertoi optimistijollalla purjehtimisesta Lokalahden 3-4-luokkalaisille.
Lokalahden koululaiset opiskelivat väylämerkkien tunnistamista Axel Mestertonin kanssa.
Lokalahden koululaiset opiskelivat väylämerkkien tunnistamista Axel Mestertonin kanssa.
Kouluttajat ja mukana olleet UPS:n nuoret, vasemmalta Axel Mesterton, Onni Kuisma, Veikka Kuisma, Janiina Partanen ja Charlotte Lehtonen.
Kouluttajat ja mukana olleet UPS:n nuoret, vasemmalta Axel Mesterton, Onni Kuisma, Veikka Kuisma, Janiina Partanen ja Charlotte Lehtonen.

Uudenkaupungin koulujen kolmasluokkalaiset pääsivät toukokuussa tutustumaan vesillä liikkumiseen ja purjehdukseen.

Veneilyn kattojärjestö Suomen Purjehdus ja Veneily yhdessä Uudenkaupungin Purjehdusseuran juniorijaoston kanssa järjesti koululaisille purjehduksen esittelyä Seikowin koulun liikuntasalissa. Kahtena päivänä paikalla kävi noin 250 koululaista. Lisäksi järjestettiin yksi vuoro, jonka aikana kuka tahansa junioripurjehduksesta kiinnostunut pääsi tutustumaan lajiin.

Paikalle oli tuotu mm. optimistijolla, johon kiipeämällä koululaiset pääsivät kokeilemaan jollan ohjausta ja purjeen käsittelyä turvallisesti kuivalla maalla.

Kaikki alkoi pelastusliivien pukemisesta. Myös merimerkkejä käytiin läpi, ja lisäksi kävijät pääsivät kokeilemaan, miltä tuntuu roikkua trapetsin varassa veneen reunan ulkopuolella.

Kouluttajina olivat Axel Mesterton ja Janiina Partanen SPV:stä yhdessä UPS:n omien junioripurjehtijoiden Onni ja Veikka Kuisman ja Charlotte Lehtosen kanssa.

Koululaisille päivällä järjestettyjen esittelyjen lisäksi SPV:n kouluttaja-valmentaja piti junioripurjehtijoille kahden illan ohjaajakoulutuksen, jolla nuoret opettelevat itse harjoitusten ja alkeiskurssien ohjaajiksi.

UPS:n järjestämä alkeiskurssi uusille purjehduksesta kiinnostuneille lapsille ja nuorille alkaa maanantaina 4.6.