Lippu nostettiin lauantaina

8.5.2016


Kesäkauden alkamisen merkiksi nostettiin UPS:n lippu lauantaina jälleen liehumaan Pietarinkarin paviljongin torniin. Lipunnoston jälkeen tutustuttiin Pietarinkarin laitureilla ja saunalla tehtyihin ja osin vielä menossa oleviin korjaustöihin.

 

Kaikilla Pietarinkarin laitureilla on tehty kunnostustöitä, joita selostivat kommodori Pekka Ajanko sekä Markku Saari, Eero Yli-Karro ja Tapio Pääkkö. Eteläistä laituria on tunkattu ja tuettu, länsilaituria tukemisen lisäksi hiukan lyhennetty lähellä olevan kiven takia. Pohjoispuolen ponttonilaiturille on tulossa uusi luiska kaiteineen.

Paviljongin saunan sisäpuoli uusitaan kokonaan. Vanhat lauteet ja paneelit on poistettu ja uutta tule tilalle parin viikon aikana, kertoi Tapio Pääkkö. Saunalla tehtävillä muutoksilla lisätään  turvallisuutta, kun kulku uimalaiturille paranee, korosti Pekka Ajanko. Saunan ulkopuolelle tulee uudet portaat ja vilvoittelualueeksi terassia, jonka alle mahtuu pesimään koskelo jos toinenkin.

Itse paviljonkirakennuksen osalta suunnittelu jatkuu saadun poikkeusluvan mukaisella tavalla. Tavoitteena on saada saareen ajanmukaiset wc-sosiaalitilat  ja ravintolasalin paras kulmaus muuhun käyttöön. Ajangon mukaan nyt ykkösvaihtoehtona on tehdä uusi erillinen vessarakennus talon luoteiskulmassa olevan käyttämättömän kellarin paikalle, missä se on vähiten näkyvillä päälaiturilta tultaessa. Suunnitelmat pyritään tekemään kesän aikana ja samalla mietitään rahoitus.

Hanke on teettänyt paljon töitä jo monta vuotta, vaikka käytännön toteutusta ei ole päästy aloittamaan. Poikkeusluvan mukaan vanhaa paviljonkirakennusta ei saa laajentaa, vaan sosiaalitilat pitää rakentaa erikseen.